sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kuulumisia ja mietteitä

Heippa!

Tänään tulee kuusi kuukautta Lotan kuolemasta. Ajattelen kuitenkin tämän päivän olevan vain yksi päivä niiden joukossa, jolloin minulla on Lottaa ikävä. Vähän aikaa sitten, juuri kirjoitusten alla, olin erittäin surullinen ja pystyin itkemään. Kun vihdoin sitten pääsin lomalle, taas tietynlainen muuri rakentui pääni sisällä. Koko asiaa on taas niin vaikea käsittää ja ymmärtää. Kun yritän ajatella Lottaa, alkaa eräänlainen ajatusten pyörremyrsky pääni sisällä, enkä saa selvää kuvaa oikeastaan mistään. Tämä tunnetila on paljon paljon hirveämpi kuin itkeminen ja surullisuus.

Puolitoista viikkoa sitten suuntasin matkani kohti Oulua ja Shaman arts tattoota. Olin kauan sitten päättänyt, että otan Lotan muistolle tatuoinnin. Minun päässäni vilisi ideoita, mutta mikään ei tuntunut oikealta, kunnes eräänä päivänä löysin teksin, joka oli juuri se oikea. Teksti on lainaus Harry Potterista ja se kuuluu näin: "the ones that love us never really leave us". Tatuoinnista ei olisi voinut tulla täydellisempi, olin niin tyytyväinen lopputulokseen. Nyt kannan ikuisesti selässäni tekstiä, joka muistuttaa minua siitä, ettei Lotta oikeasti meitä ole jättänyt. Hän elää edelleen meidän sydämissämme eikä koskaan lähde sieltä pois. Minulla on Lotasta paljon muistoja, joita aion vaalia siihen asti, kunnes saan nähdä Lotan uudelleen.

Kävimme äitini kanssa viime viikolla Ylläksellä ensimmäisen kerran puoleen vuoteen. En yhtään tiennyt miten reagoisin, koska Ylläksen mökki on viimeinen paikka, jossa olen Lotan nähnyt. Kuitenkin kun pääsin mökille, minulle tuli ihan hyvä olo. Ensimmäiseksi, kun saavuttiin sinne, menin seisomaan paikkaan, jossa Lottaa halasin ennen hänen lähtöään Rovaniemelle sairaalaan. Siellä paikassa on viimeiset muistot Lotasta. Vaikka Lotta olikin sairas mökillä, on minulla hänestä myös paljon muistoja, kun hän hymyilee ja on vielä hyvin terveenoloinen. Olen niin onnellinen, ettei minulle tullut mitään traumoja mökistämme ja jatkossakin voin mennä sinne hyvillä mielin. Siellä tuntui siltä, että Lotta on lähellä.

Olen käsitellyt omia tunteitani ja ajatuksiani paljon kirjoittamisen ja musiikin kautta. Vaikka seuraavan laulun sanat eivät ehkä vastaa Lotan tilannetta, saa se kuitenkin minut ajattelemaan Lottaa. Minulla on paljon sellaisia lauluja, jotka auttavat minua käsittelemään juuri jotain tiettyjä ajatuksia ja tunteita. Yksi tällainen laulu on Haloo Helsingin Kevyempi kantaa.

Ja mä muistan, kuinka tahdoit lähtee tähteä afrikasta etsimään Ja mä muistan kuinka paljon, kuinka paljon jaksoit joskus niin yrittää Ja yöllä kun mä katsoin taivasta niin säihkyvää Niin tiedän pääsit perille elämään Sä halusit pois, sä halusit pakoon Mä tajuun ja mä koitan ymmärtää Sä halusit pois, kun et pystynytkään kaikkeen mitä piti yrittää Te tartuitte toisiin nyt niin kuin kieli kylmään rautaan Nyt mä ajattelen ja ääneen sanon sen, että sut on kevyempi kantaa hautaan

-Iitu

torstai 2. lokakuuta 2014

Rikun mietteet

Hei!
Oon ollu nyt maanantaista asti Hämeenlinnassa Rikun luona. Ollaan käyty shoppailee, tapeltu, kilpailtu kaikesta mahollisesta, syöty ja ajeltu autolla. Huomenna lähen takaisin kotia kohti.
Multa on kyselty, että mitä Rikulle kuuluu ja miten Riku voi. Ehdotin, että kun tulen tänne Hämeenlinnaan, voisimme yhdessä kirjoittaa postauksen tänne minun ja Lotan blogiin.

Riku:

Näin Lotan viimeksi 23.3 kun olin Raahessa käymässä pikavisiitillä. Sillon kaikki oli normaalisti ja tehtiin niitä asioita, mistä tykättiin. Esimerkiksi nukuttiin, urheiltiin, syötiin ja käytiin mummuloissa. Lähdin noin kolmeksi viikoksi takaisin Espooseen ja tarkoituksena oli tulla pääsiäislomalla Lotan ja hänen perheensä luo Ylläkselle vajaa viikoksi ja pitää hauskaa sekä nauttia yhdessäolosta.

Lotan kova sairastelu, mm 40 asteen kuume, jarrutti suunnitelmia. Päätin kuitenkin tulla, kun kuume laski melkein alle 37 asteen keskiviikkona. Torstai-perjantai välisenä yönä lähdin junalla kohti Kolaria, mutta nousin Oulun kohdalla pois, koska Lottaa vietiin Ouluun. Alkumatkasta Lotta soitti minulle ja kertoi diagnooseja, joita oli kaksi. Toinen niistä oli lymfooma ja toinen leukemia. Siinä vaiheessa ei auttanut muu kuin olla tukena ja toivoa parasta. Vielä perjantaina Lotta pystyi puhumaan mulle. Muistan vieläkin Lotan viimeiset sanat: "Tapahtu mitä tapahtu, mutta älä muuta ittiä, vaan oo aito ittes. Rakastan sua kulta." Tämän jälkeen puhuin lähinnä Lotan äidin kanssa.

Perjantai-aamuna lähdin junasta ja lähdin äitini kanssa kotia kohti Raaheen. Puhuimme matkalla Lotan tilasta ja vähän jopa tulevaisuudesta, jos jotain tapahtuisi. En pystynyt nukkumaan kotona ollenkaan vaikka olin junassa nukkunut vain hyvin vähän, koska minua pelotti. Soitin parhaalle ystävälleni ja sanoin, että haluaisin nähdä hänet. Hän koitti piristää minua ja lähdimme katsomaan liikuntahallille salibandya. Kun olin lähdössä kotiin, Lotan äiti soitti minulle ja sanoi, että suunta oli parempaan. Tämä antoi toivoa parempaan huomiseen. Pääsin kotiin ja oli jo ilta. Olo oli jonkin verran helpottunut, mutta en nukkunut perjantai-lauantai välisenä yönä juuri silmäystäkään.

Lauantai koitti. Aamun olin ihan hyvällä voinnilla ja koitin saada ajatuksia vähän muualle. Juttelin kuitenkin Lotan äidin kanssa myös lauantaina jonkin verran. Lähdimme isäni ja pikkusiskoni kanssa pelaamaan sulkapalloa uimahallille. Kun olimme vähän aikaa pelanneet, Iiris laittoi minulle viestin, että pahin on tapahtunut. Arvasin heti, mitä oli tapahtunut, mutta elättelin silti kipinää, että arvasin väärin. Laitoin Iirikselle viestiä näin: "Mitä on tapahtunut?!". Iiris vastasi jotenkin näin : "Lotta on nyt enkelinä taivaassa".

Kun Iiris laittoi tämän viestin, juoksin samantien isäni luo ja isäni osasi arvata, mitä oli tapahtunut. Juoksin itkien autoon ja isäni sekä pikkusiskoni tuli perässä. Matka kotiin tuntui kestävän ikuisuuden. Itkin, huusin ja hakkasin auton koelautaa koko matkan. Olin surun ja raivon vallassa. Tunnin sisällä tuli soitto Lotan ja Iiriksen isältä, että jos tahtoisin ja kykenisin näkemään rakkaani vielä kerran, saisin tulla katsomaan kultaani. Vastasin heti tulevani, koska sitä minä halusin ja Lotta olisi halunnut. Minun koko perheeni lähti tuekseni Ouluun. Näin Lotan viimeisen kerran ja puhuin Lotalle. Kerroin, kuinka rakastan ja kuinka tulen kaipaamaan häntä. Kasvot, jotka näin, olivat edelleen rakkaan Lottani omat ja kaikki näytti siltä, kuin hän olisi vain nukkunut, mutta kaikki oli toisin...
Sairaalassa juttelin Lotan vanhempien, hoitajien ja psykologin kanssa. Sain pari rauhoittavaa lääkettä ja lähdin raskain mielin kotiin perheeni tukemana.

Ensimmäiset päiväni menivät kattoa katsellessa ja miettiessä miksi juuri Lotta. Ensimmäiset päivät olivat myös todellakin vihan ja surun täyttämiä. Mulla kävi ystäviä ja sukulaisia tukemassa ja puhumassa kanssani. Kävin juttelemassa ennestään tuntemani mies-papin kanssa. Hän auttoi minua nousemaan silloin, ja auttaa edelleen. Olen edelleen hänelle kiitoksen hänelle velkaa, jos hän lukee tämän.

Joka ilta 19.4 lähtien olen rukoillut ja puhunut Lotalle lähes joka asiasta, sekä kysynyt hänen mielipiteitään. En ole voinut kuunnella vielä kertaakaan meidän kolmea lauluamme, jotka muistuttavat meitä toisistamme ja tekemisistämme. Nämä kolme kappaletta olivat Enkeli, Lupaan olla sun ja Let Her Go.

Nyt asun toista vuotta yksin. Minulla ei ole ollut oikein aikaa surra, koska on niin paljon tekemistä. Koulu painaa päälle ja jääkiekko entistä enemmän.

Tämän myötä on tullut paljon tärkeitä suhteita. Esimeriksi Iiris ja Noora ovat kuin siskoja minulle. Minulla on myös muita ystäviä, jotka ovat olleet tukenani tässä asiassa ja ovat vain tulleet tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi. He kyllä itse tietävät, ketä tämä lause koskee.

Minulla on päivä päivältä kovempi ikävä.

Kumpikin saattoi lähteä kulkemaan omaa tietään, koska he tiesivät, että todellinen rakkaus ei erota koskaan niitä, jotka kuuluvat toisilleen. 







maanantai 18. elokuuta 2014

Neljä kuukautta sitten

Hei!

Lähdettiin huhtikuun 11. päivä Ylläkselle koko perheen voimin. Tarkoituksena olla rinteessä, hiihtää, syödä hyvin ja viettää aikaa perheen kanssa. Lähtiessä lomalle oli mun kaks pikkusiskoa sairaana. Itse ajattelin, että täytyypä syödä vitamiineja ja koittaa pysyä vähän kauempana siskoista, etten itse sairastu.
Heti lauantaina, eli 12. päivä suunnattiin rinteeseen. Toinen siskoista jäi kotiin äitin kanssa sairastamaan, Lotta ja minä kuitenkin lähettiin lautaileen, vaikka Lotalla pikkusen lämpöä olikin. Meillä oli tosi mukavaa, laskettiin lempparirinteitä, Lotta tietysti aina ensimmäisenä alhaalla. Kolmen tunnin jälkeen Lotta sanoi olevansa vähän väsynyt ja mökillä huomattiin kuumeen nousseen vähän yli 38 asteen.
Reissu jatkui Lotan ja toisen siskoni sairastellessa mökillä, taisivat katsoa kaikki Harry Potterit ja söivät karkkia. Minä laskettelin millon kenenkin kanssa.
Tiistai-iltana Lotan sairastelu alkoi näyttää jo huolestuttavalta, kuume yli 40 asteen eikä laskenut millään, vaikka annettiin lääkettä. Soitettiin ambulanssi tarkastamaan tilanne. Ensihoitajat eivät kuitenkaan olleet huolissaan, Lotta jäi vielä mökille eikä häntä viety mihinkään.
Seuraavana aamuna, keskiviikkona, Lotan kuume oli laskenut todella paljon ja olokin oli paljon parempi. Suunniteltiin Rikun tuloa Ylläkselle, oltiin kaikki taas hyvillä mielin kun Lotta voi paremmin. Menin itse sinä yönä mummun mökkiin yöksi.
Aamulla tilanne oli taas pahentunut. Kuume oli noussut ja vointi huonontunut. Lotta lähti toistamiseen lääkärille. Aiemmin alkuviikosta oltiin epäilty angiinaa ja Lotalla meni antibioottikuuri tämän takia. Nyt lääkärissä katsottiin tulehdusarvot, ja ne olivat katossa. Me odoteltiin mökillä uutisia, kun äiti ja mummu olivat Lottaa käyttämässä lääkärillä. Lotta taisi soittaa iskälle, että keittäisikö hän puuroa ennen kuin hän lähtee Rovaniemelle jatkotutkimuksiin. Epäilynä oli keuhkokuume. Lotan tullessa lääkäriltä halasin häntä ja sanoin että voi Lollo. Ennen hänen lähtöään taksilla Rovaniemelle halasin vielä kerran. En silloin vielä uskonut, että näin hänet viimeisen kerran.
Minä ja yksi siskoistani lähdimme sinä päivänä vielä rinteeseen. Kaikki näytti vielä ihan hyvältä. Illalla kuitenkin saimme uutisia, että Lotta lähtee Ouluun ambulanssilla, koska jotain vakavaa oli ilmennyt. Iskä sanoi heti meille lapsille että lähdemme Ylläkseltä kotiin, Lotan tilanne oli vakava. Muuta meille ei kerrottu, mutta muistan kuinka aloin pakata ja yritin pidätellä itkuani, siskojeni takia. En kuitenkaan pystynyt siihen ja juoksin isovanhempieni mökkiin ja pillahdin itkuun.
Seuraavana aamuna, pitkänä perjantaina, heräsin aamulla ja ajattelin itsekseni, että olin edellisiltana ylireagoinut koko tilanteen. Laitoin Lotalle viestiä aamulla ja odotin häneltä jotain sellaista viestiä, että kaikki on hyvin. En voinut käsittää sitä, että viestissä lukikin jotenkin näin "ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin leukemia, mutta suomessa hyvä hoito". Sinä aamuna alkoi pitkä ja tuskainen matka kohti kotia. Puolessa välissä matkaa saimme kuulla, että Lotta on siirretty teholle ja tilanne oli kriittinen. Siinä vaiheessa en voinut enää pitää itseäni kasassa.
Kotiin päästyämme isä lähti äidin seuraksi Ouluun. Me siskot ei saatu mennä sinne. Mummu tuli meille. Uutisia odotettiin korvat tarkkana, Lotalle lähetettiin terveisiä, rukoiltiin, itkettiin ja odotettiin.
Seuraavana aamuna tuli viestiä iskältä, että Lotta voi hieman paremmin. Lähetettiin paljon terveisiä ja viestejä Lotalle. Olo oli aivan käsittämättömän helpottunut.
Lotan tarkka diagnoosi saatiin tietää joskus aamupäivästä. Lotalla oli akuutti myelooinen leukemia. Kohta meille ilmoitettiin, että Lotta nukutetaan ja laitetaan hengityskoneeseen, jotta tilannetta saataisiin rauhoitetuksi ja hengityskone helpottamaan Lotan hengitystä. Lotallahan piti olla parempi olo?
Tilanteen piti olla vakaa, Lotta oli nukutettuna hengityskoneessa. Lääke tätä leukemiaa vastaan oltiin juuri antamassa. Minä ajattelin lähteä pesäpalloreeneihin, jotta saisin purkaa kaikkea, mitä mun sisällä oli. Kun olin vetänyt kamppeet päälle, soi mummun puhelin. Kuullessani mummum ensimmäiset sanat, ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Lotta yritti taistella, mutta vastus oli liian kova ja ylivoimainen. Lotta oli nukkunut pois.
Me istuttiin se koko ilta sohvalla yhdessä, minä, siskoni ja mummut. Iskä ja äiti tulivat illalla kotiin ja sittenkin vaan istuttiin lähellä toisiamme. Meidän kaikkien elämämme hirvein päivä.
Lotan hautajaiset olivat toukokuun alussa. Lotan saapui saattamaan viimeiselle matkalle niin monta ihmistä, ja vaikka hautajaiset olivat niin kauhean surulliset, olivat ne samalla myös hyvin kauniit.

Halusin kirjoittaa tämän, koska se jollain tapaa vie omaa surutyötäni eteenpäin. Tänään Lotan poismenosta tulee neljä kuukautta. Ikävä on niin suunnattoman suuri.

-iitu

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen

Hei!
Ajattelin tulla vähän kirjoittelemaan ajatuksistani tällä hetkellä ja menneinä viikkoina. Mää en tässä vaiheessa kirjottamista vielä tiedä julkaisenko koko tekstiä. Nyt vain tuntuu siltä, että kirjoittaminen voisi tehdä hyvää.
Kuten te tiedätte, vähän reilu kaksi kuukautta sitten maailmani kääntyi aivan ylösalaisin, kamalimmalla mahdollisella tavalla. Näihin kuukausiin on mahtunut musertavaa surua, tuskaa, ahdistusta, pelkoa, jännitystä mutta myös iloa, vaikka se ehkä kuulostaakin mahdottomalta. Tunteiden kirjo on ollut valtava, enkä edes osaa nimetä kaikkea sitä, mitä tunnen.

Mietin, että voisin kirjoittaa sellaisia asioita, mitä jään kaipaamaan.
Lotan ja minun juttuni oli aina laulaminen. Minä säestin meitä ja me lauloimme. Meidän kappaleeksi jää ikuisesti Whitney Houstonin I Will Always Love You, jota laulettiin omalla tyylillämme. Muita kappaleita, joita lauloimme paljon, oli esimerkiksi Rihannan Stay, Adelen Someone Like You ja Robinin Puuttuva palanen.

Joskus meillä oli sellaisia hetkiä, että hengailtiin vain toistemme huoneissa ja juteltiin niitä näitä. Vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan, saatettiin kikatella yömyöhään mitä ihmeellisimmille jutuille. Toisaalta ne jutut saattoivat olla myös paljon vakavampia, lohdutettiin toinen toistamme tai puhuttiin ihmisistä, jotka jollain tavalla olivat epämiellyttäviä. Lotan ja minun oli niin helppo olla toisillemme tukena ja jutella toisillemme, koska ikäeroa oli vain kolme vuotta. Nyt minulla ja seuraavaksi vanhimmalla siskollani on seitsemän vuotta ikäeroa.
Lotta luotti minun neuvoihini monissa asioissa, ja tulen kaipaamaan sitä, kun yritin selittää Lotalle matikasta, fysiikasta tai kemiasta, tai neuvoin hänelle miten hänen kannattaisi pesäpallossa tehdä tietyssä tilanteessa. Toisaalta taas minä pyysin Lotalta neuvoa pukeutumiseeni, enkä voi luottaa kenenkään arvosteluun yhtä paljon kuin hänen luotin. Lotta sanoi kyllä suoraan, jos joku vaate ei sopinut toisen kanssa.

Minulle tulee myös ikävä meidän tappeluitamme sellaisista asioista kuten jompi kumpi oli käyttänyt toisen vaatteita, kuka siivoaa keittiön, kuka oli syönyt toisen ruuat ja muista yhtä turhista asioista.
Kaipaan Lotan suloista ilmettä kun hän nukkui (Lotta nukkui paljon viimeisen vuotensa aikana). Kaipaan sitä, kun Lotta kömpii alakertaan unisena ne yhdet tietyt yövaatteet päällä, näen tämän kuvan vielä aivan selvänä päässäni. Kaipaan Lotan lyöntiasentoa pesäpallossa. Kaipaan keskittynyttä ilmettä kun hän soittaa kanteleella. Kaipaan Lotan leipomista. Kaipaan hänen epäitsekkyyttään. Kaipaan intoa hänen silmissään, kun hän kuuli jotain hyviä uutisia. Kaipaan sitä totista ilmettä, joka hänellä oli juostessaan. Kaipaan pikkusiskoani Lottaa.


Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan
 
(Johanna Kurkela, Ainutlaatuinen)
 
-Iitu


perjantai 23. toukokuuta 2014

Lotta 1998-2014

Huhtikuun 19. päivä sain kuulla järkyttäviä uutisia. Viisitoista vuotias siskoni, tämän blogin toinen kirjoittaja, nukkui pois yllättäen vakavaan ja hirvittävään sairauteen. Kauheita tapahtumia tapahtuu maailmassa koko ajan. Tuttuja tai puolituttuja sairastuu tai joutuu onnettomuuksiin. Aina sitä kuitenkin vain ajattelee, että ei minun kohdalleni ikinä satu mitään vakavampaa. Näin ajattelin, kunnes minulle niin rakas ja tärkeä ihminen yhtäkkiä jätti tämän maailman. Minusta tuntui, että kun uutinen levisi, koko asuinpaikkakuntamme pysähtyi hetkeksi, niin montaa tämä asia kosketti. Ja miten ei voisi olla koskettamatta? Lotta pelasi pesäpalloa, valmensi pesäpallojoukkuetta, tuomaroi, harrasti yleisurheilua, soitti kannelta ja ehti kokeilla näitä kaikkia ennen niin montaa eri asiaa. Lotta oli kaiken lisäksi myös niin ihana ihminen, että samanlaista saa etsiä, löytämättä.
 
Tämän asian hyväksyminen ei ole ollut helppoa. Välillä todellisuus iskee vasten kasvoja, välillä taas tuntuu, että Lotta on pitkällä matkalla ja tulee pian takaisin kotiin. Asian hyväksymistä vaikeuttaa varmasti myös se, että tämä tapahtui niin yllättäen. Vielä viikko ennen Lotan pois nukkumista laskettelimme yhdessä Ylläksellä. Onneksi olimme koko edellisen viikon yhdessä perheenä Ylläksellä. Onneksi halasin Lottaa ennen hänen lähtöään sairaalaan.
 
Mieleeni tulvii koko ajan asioita, joita jätin sanomatta tai asioita, jotka olisi pitää jättää sanomatta. Siskosten elämäänhän kuuluu totta kai tappeleminenkin, mutta tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että miksen vain voinut tappelemisen sijasta halata siskoani ja kertoa hänelle, kuinka tärkeä hän minulle oli. Kuitenkin onneksi näiden parin edellisen vuoden aikana meidän välimme ovat olleet todella läheiset. Tätä blogiakin kerkesimme pitää reilun puoli vuotta ja aina tätä lukiessani pystyn kuulemaan Lotan äänen selvästi hänen kirjoittamistaan teksteistä.
 
En tiennyt, että kirjoitanko tänne blogiin yhtään mitään. Kuitenkin minulle tuli sellainen tunne, että haluan kirjoittaa. En myöskään tiedä jatkanko enää tätä blogia ilman Lottaa. Sen näkee sitten ajan kanssa. Nyt haluaisin teille kaikille sanoa, että jos teillä on siskoja tai veljiä, sanokaa heille, kuinka tärkeitä he sinulle ovat. Tehkää sama tärkeille ystäville, perheenjäsenille ja sukulaisille. Ikinä ei voi tietää, mitkä ovat viimeiset sananne toisillenne. Ehkä tämä kuulostaa jotenkin kliseiseltä ja ajattelette, ettei teidän kohdallenne kuitenkaan mitään satu. Minäkin ajattelin niin. Nyt yritän näyttää ja kertoa kaikille rakkailleni, että kuinka paljon he minulle merkitsevät. 
 
Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti jotkut.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.

Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.

Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.


(kirjasta Lahja, Danielle Steel)

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

kuulumisia

Anteeksi taas kerran hiljaisuudesta blogin puolella. Jotenkin postausinto on ihan pohjilla mutta eiköhän se tästä! Oikeestaan konettakaan en oo jaksanu pitkään aikaan kunnolla aukasta. No mutta hiihtolomasta laitan parit kuvat tässä ainakin! Loma vierähti nopsaa ja onhan siitä kyllä jonkun aikaa jo. No loman olin ylläri espoossa! Tai oikeestaan se on ylläri koska normaalisti mun kaikki hiihtolomat on menny ylläksellä. No mutta tämä loma oli kyllä just täydellinen mulle. Shoppailtiin paljon espoossa ja helsingissä! Käytiin myös syömässä Hard rock cafessa ja suosittelen kyllä tooodella paljon oli niin hyvää! Ja tottakai vaan rentouduttiin Rikun kämpillä. Myös loman yks kohokohdista oli Emma gaala jossa olin rikun äidin kanssa. Oli huikea tunnelma ja mahtava päästä näkemään sellanen paikan päällä!


Ei paras kuva tästä, mutta sain Rikulta vuosilahjaksi Guessin korun<3





koitan keksiä jotain kirjoteltavaa taas pian!
<3lotta

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ylläs osa 2

 Heippa vaan kaikki! Ylläksen reissusta on toivuttu, ainakin melkein, niskat vaan meinaa olla jumissa autolla ajamisesta... Oli mahtavaa, kuusi päivää laskettelua ja ihan mukavat kelit, sumua luukuunottamatta, vaikka toihan se sumu oman jännityksensä tuonne rinteeseen. Yksi taukopäivä taisi olla, taivaalta satoi silloin suurinpiirtein pikku-ukkoja. YO-kokeisiin olisi pitänyt lukea enemmän, mutta olin rinteessä olon jälkeen aina niin väsynyt, että oikeastaan joko nukuin tai sitten nuokuin. Reissusta tarttu mukaan Haglöfsin takki, pöytä ja peitto, kaikki kuitenkin Haaparannasta, niistä sitten vähän myöhemmin. Kauaa ei tarvitse oottaa paluuta Ylläkselle, sillä mennään sinne jo koko perheen voimin 16 viikolla.
 
 
 
 
 
 

 

 

 


 
Nyt on sitten mulla sellainen homma, että äikän kirjotukset on tältä keväältä takana. Edessä vielä tälle keväälle on fysiikka ja matikka. Sitten saakin ihmetellä että mitä sitä vapaa-aikanansa tekee..
Musta on tullut hirveän iltauninen, ja suunnittelen jo nukkumaanmenoa. Eilenkin menin ennen kymmentä nukkumaan! Joten hyvää yötä vaan kaikille!:)
 
-Iitu 
 
 


 
 
 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ylläs

 Helou! Pikaiset terveiset täältä Ylläkseltä! Nettiyhteys toimii täällä meidän korpimökissämme yllättävän hyvin, kun viritetään puhelin tuonne auton katolle ja ei muuta kun yhdistetään koneeseen. Aattelin sitten tällaisen pienimuotoisen postauksen teille laittaa. Saavuttiin tosiaan perjantaina Ylläkselle iltasella. Lauantaina lasketeltiin hirveässä sumussa Ylläksellä, ja eilinen meni sitten ei niin sumuisella Levillä serkkujen kanssa lasketellessa. Mulla on jo nyt aika hellänä jalat tuosta laskemisesta, mutta vielä on edessä neljä päivää laskemista! Kotoa olisi sitten tarkotus kirjoittaa vähän pitempää postausta, ja toivottavasti mun kuvasaldokin olisi vähän kookkaampi.
 


 
-Iitu
 
 

torstai 27. helmikuuta 2014

Penkkarit (vähän myöhässä)

Heippa vaan kaikille! Sain penkkarikuvat vasta nyt koneelle, joten laitoin sitten pari tänne! Penkkarit oli kyllä yks ikimuistosimmista päivistä, varmaan paras päivä lukiossa! Meillä oli tosi hauskaa, aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Tosiaan mun kaverin kanssa oltiin pingviinejä, ainakin oli lämpimämpi asu kuin joillakin, tuolla rekassa nimittäin ei ollut mikään kovin lämmin tunnelma. Illalla oli suunnitelmissa lähteä Kalajoelle, mutta kympin aikaan päätettiinkin ottaa suunta kohti Oulua. Semmoset penkkarit meillä, säästän teidät yksityiskohdilta!
 
 
 
 
 
 

Tänään ollaankin lähdössä melkein koko perheen voimin Ylläkselle viettämään hiihtolomaa. Tarkotuksena ois lautailla ja lukea kirjoituksiin. Matkalla poiketaan Haaparantaan tekemään vähän ostoksia, tytöt haluaa karkkikauppaan, minä ulkoilu/urheiluvaateliikkeisiin! Hauskaa hiihtolomaa kaikille, joilla se nyt alkaa. Seuraavaa postausta sitten Ylläksen reissusta!

-Iiris


torstai 6. helmikuuta 2014

Finnish baseball

Oon harrastanut pesäpalloa niiin kauan ku muistan. Eli alotin joskus siinä 7vuoden iässä. Aloitin uudessa joukkueessa joka oli pääasiassa täynnä mua vuoden vanhempia tyttösiä. Pelasin siinä joukkueessa tosi monta vuotta ja mun parhaat kaverit onki aina oikeestaan ollut siitä joukkueesta! Muistan ku pienempänä meidän joukkue ei kovin pärjänny, mutta mua se ei ainakaan koskaan haitannu, koska pelaaminen oli niin lähellä sydäntä! Nykyään pelaaminen on muuttunut ihan erisuuntaan ja joukkuettakin oon vaihtanut parin vuoden sisään pari kertaa. Oon aika huono häviäjä, tai no huono häviäjä jos itse olen pelannut huonosti. Parina vuotena mulle oli kehittynyt sellanen luottopelaajan-rooli, että odotettiin että onnistun ja ratkaisen pelin ja oikeastaan uskon, että tämä pelin ottaminen niin tosissaan ja itsensä ylittämisen tarve johtuu tuosta. Oon tosi ankara itselle, koska tiiän, että pesäpallo on jotain mitä osaan. Mutta viime kausi meni kyllä penkin alle, mutta sieltä se suunta on vaan ylöspäin! Tällä hetkellä pelaan Pattijoella suomisarjan joukkueessa joka rakennettiin kokonaan uutena täksi kaudeksi! Kaikki tytöt on tosiaan mulle tuttuja, mutta oikeastaan siitä että ne on iiriksen vanhoja joukkuelaisia eli vähän vanhemmassa porukassa pelailen, mutta tosiaan löytyy sielä suunnilleen munkin ikäisiä!:) Tykkään porukasta kauheesti ja ens viikolla onkieka hallipeli Vaasassa! (IIK)




Parhaita asioita/ saavutuksia mun pesisurassa on ehottomasti ollu vuoden 2012 itälänsi vaikka peli oli jotain kamalaa, kokemuksena se oli aivan mahtava! -11 ja -12 on muutenki ollu mulle itelle tosi hyviä kausia, ainakin ku näin jälkeenpäin ajattelee!:) Sitten paras asia varmaan on ollu Imatran lajileiri. Viime tammikuussa 20 parasta D (vai C en muista) ikäistä valittiin lajileirille imatralle jossa viikko reenattiin hallissa mahtavalla porukalla! Sain sielä maalilman ihanimpia ystäviä ja huippuja vinkkejä pesikseen! 




Tietenki minä yliaktiivisena nuorena en oo ainoastaan pelannut vaan myös oon aika pienestä asti ollut tuomarina viime kesään asti ja pari kautta oon myös valmentanut pikkutyttöjä! Siitä mulla on tällä hetkellä pienen pieni tauko, että saan rauhotettua menoja, mutta kesällä varmasti oon kentänlaidalla heilumassa!

-lotta

torstai 30. tammikuuta 2014

Lontoo

Heipsansaa! 
Onhan tuosta Lontoon matkasta vierähtänyt muutama hullu kuukausi, mutta ajattelin kuitenkin tulla vielä tänne teille esittelemään näitä kännykkäkuvia, joita taisin joskus luvata! Puolet kuvista on varmaan ruuasta, tässä taas näkyy mun rakkaus ruokaa kohtaan.. Mutta olihan tuo matka ruokamaailmaakin avartava, kaiken muun lisäksi. Mutta nauttikaa kuvista, joiden laatu on mitä parhain...














Oon kyllä alkanut jo vähän ikävöimään tuonne takaisin, niin paljon jäi vielä näkemättä! Suosittelen siis ehdottomasti jos olette matkaa joku suunnittelemassa! 

-Iitu

tiistai 28. tammikuuta 2014

Ruokaa

Heipsan!
Oon ihan älyttömän innostunut ruuanlaitosta, ajatustasolla. Katon innoissani Meidän safkaa -ohjelmaa ja mietin kaikkea, mitä keittiössä voisi loihtia. Kuitenkin loppujen lopuksi mun ruuanlaittotaidot ulottuu tasan makaroonilaatikosta jauhelihakeittoon. En yksinkertaisesti osaa laittaa mitään ruokaa, ja jos laitankin, vallitsee keittiössä sen jälkeen niin järkyttävä sotku, että voisi luulla jonkun olleen siellä laittaamassa ruokaa armeijalle!



(kuvat http://weheartit.com/)
Haluaisin osata käyttää monipuolisesti mausteita, mutten edes tiedä mitä rucola on! Onko se edes mauste.. Mun maustemaailmakin on rajoittunut suolaan, pippuriin, grillimausteeseen ja chiliin. Onnetonta?
Ruuan pitäisi olla myös kauniisti lautasella, mun mielestä se tuo jo oman silauksensa ruokanautintoon. MUTTA jos minä alan kauniisti ruokia lautaselle asettelemaan, se näyttää lähinnä siltä, että joku ois oksentanu ne ruuat siihen.
Mää oon kuitenkin päättänyt yrittää ruuanlaittoa, testata erilaisia reseptejä ja jos teitä kiinnostaa, voisin jotain kuvailla ja kirjotella siitä tännekkin?
Vielä hauskemman asian tästä ruuanlaitosta tekis, jos te lukijat haastasitte mut kokeilemaan jonkun ruuan tekemistä, ja minä sitten teen, kuvaan ja selostan teille, mitä siitä tuli?

- Ruokaa rakastava Iitu

sunnuntai 26. tammikuuta 2014





Heipparallaa kaikille! Käytiin eilen Iiriksen kanssa kuvaamassa pihalla ku kerranki oli aikaa ja oltiin molemmat suht.koht. järkevän näkösiä ku vietettiin pikkusiskon synttäreitä! Kuvissa laatu vähän katosi, varsinki yheiskuvissa, koska otettiin itselaukasimella jalustalla ja tarkennus meni päin kuusia, mutta eiköhän nuo kelpaa! Oon nyt jotenki hirveesti innostunut valokuvaamisesta, mutta se että en vielä ihan osaa kameraa käytellä hyvin ku en kauaa oo kuvaillu, mutta aateltiin isin kanssa vähän perehtyä kameraan enemmän ja varmaan sitä kautta täälläkin rupee näkymään enemmän kaikenlaisia kuvia!:) Muutenki mulla nyt tuntuu, että kaikki koulustressikin vähän on helpottanu niin ehkä jaksan enemmän alkaa tännekkin päivitteleen kaikkea:) Ens viikolla näkyillään, jonku toivepostauksen kanssa, kivaa viikkoa kaikille<3

-lotta


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Oi miksi?

Heippa kaikki pitkästä pitkästä aikaa! Näin on hyvä yöllä alkaa kirjoittamaan blogia, kun ei saa millään unta viime öisten töiden jälkeen. Unirytmin kääntäminen aina viikonlopun jälkeen on hirveän vaikeaa. 

Kuitenkin asia, josta tulin kirjottamaan, on terveelliset ruuat vastaan epäterveelliset ruuat. Miksi yleensä aina ne epäterveelliset ruuat voittavat terveelliset? Kauppakassista löytyy hedelmien ja vihannesten sijaan ehkä sipsiä ja limukka. Veden juonnin sijasta valitaan limsa. Kesällä mansikoita voisi syödä, mutta kuitenkin tulee ostettua joku ihana mättötuplasuklaakermatoffeekinuskijäätelö kaupasta. Ja miksi asiat ovat niin, että yleensä epäterveellisten ruokien valmistus on naurettavan helppoa, mutta jos pitäisi kokata jotain terveellistä, se vie tuplasti aikaa ja on mahdollisesti paljon vaikeampaa? Miksi myös tuntuu siltä, että terveellisten ruokien ostaminen on kalliimpaa kuin halpojen? Miksi, miksi ja miksi? 

Miksi nämä ruuat...






...vaihtuu useimmiten näihin? 



(kuvat weheartit.com)

Näiden miksi-kysymysten ääreltä toivottelen kaikille hyvät yöt ja toivon että vielä joskus osaan vastata näihin kysymyksiin ja kääntää kaiken päinvastaiseksi! 

-iitu